S-ryhmän päivittäistavaroiden logistiikkakeskus sijaitsee Sipoon Bastukärrissä, joka otettiin kokonaisuudessaan käyttöön vuonna 2018.
Logistiikkakeskus oli yksi suurimmista rakennusprojekteista Suomessa. Sen pinta-alaksi tuli noin 189 000 bruttoneliömetriä ja tilavuudeksi noin 3 400 000 kuutiometriä. Kun työmaan kiersi ympäri, matkaa kertyy noin kaksi kilometriä.
Logistiikkakeskus on suunniteltu energiatehokkaaksi ja sille myönnettiin vuonna 2019 Excellent-tason BREEAM-ympäristösertifikaatti. Kohteessa hyödynnetään lämmitys- ja jäähdytysenergiana maalämpöä.
Skanskan ja Lemminkäisen muodostama työyhteenliittymä Freeway ja S-ryhmän Logistiikkakeskukset Oy allekirjoittivat kesäkuussa 2013 puitesopimuksen logistiikkakeskuksen rakentamisesta projektinjohtourakkana. Hanke toteutettiin viidessä toisiinsa limittyvässä vaiheessa. Urakkasopimukset tehtiin vaiheittain hankkeen edetessä.
Urakkasopimuksen ensimmäinen vaihe kattoi logistiikkakeskuksen talo- ja rakennustekniset työt sekä aputoimi-, huolto- ja porttirakennusten rakennus- ja talotekniset työt, yhteensä noin 77 000 bruttoneliömetriä. Sopimukseen kuului myös edellä mainittuihin liittyvät pihatyöt. Hankkeen 3. ja 4. vaihe kattoi päivittäistavaroiden kylmävarastot ja 5. vaihe pakkasvaraston.