Välittävä kulttuurimme rakentuu jokaisessa kohtaamisessa niin skanskalaisten kesken kuin asiakkaidemme ja kumppaniemme kanssa. Uskomme monimuotoisuuden voimaan: erilaiset näkökulmat tuottavat paremman lopputuloksen ja siten asiakkaillemme erinomaisia ratkaisuja.
Olemme tehneet työtä monimuotoisen ja hyväksyvän työyhteisön eteen jo pitkään. Osaksi strategiaamme se tuli vuonna 2015, ja olemme edelleen sitoutuneita samaan tavoitteeseen.
Välittävä kulttuuri on Skanskan sydän
Tiedämme kokemuksesta, että ihmiset ovat parhaimmillaan, kun työyhteisössä on välittävä ja osallistava ilmapiiri, jossa jokaisen on turvallista tehdä töitä ja mahdollista onnistua. Meillä jokainen sitoutuu arvoihimme, joiden mukaisesti olemme parempia yhdessä.
Olemme jo vuosien ajan yhdessä rakentaneet LIFE – Minä välitän -kulttuuria. Sen voisi tiivistää esimerkiksi niin, että työskentely on mutkattomampaa, tehokkaampaa ja turvallisempaa, kun tunnemme ja ymmärrämme toinen toisiamme. Siksi panostamme toisiimme tutustumiseen ja ihmisten johtamiseen.
Rakennustyömaa on yhteinen työpaikka
Työmaamme ovat yhteisiä työpaikkoja skanskalaisten lisäksi myös urakoitsijoillemme ja yhteistyökumppaneillemme. Haluamme tarjota jokaiselle toimistoillamme ja työmaillamme työskenteleville parhaan työntekijä- ja kumppanikokemuksen. Meille on tärkeää, että jokainen tuntee kuuluvansa työyhteisöömme omana itsenään.
Jokaisella on oikeus yhdenvertaiseen kohteluun ja tasapuolisiin mahdollisuuksiin. Emme suvaitse työpaikoillamme syrjintää sukupuolesta, iästä, etnisestä alkuperästä, seksuaalisesta suuntautumisesta tai muusta tekijästä riippumatta. Olemme sitoutuneet siihen, että työyhteisössämme ei esiinny häirintää ja kiusaamista.
Aktiivista työtä monimuotoisuuden ja osallisuuden vahvistamiseksi
Monimuotoisen ja hyväksyvän työyhteisön suunnitelmamme sisältää tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat ja vuosittaiset toimenpiteet monimuotoisuuden, osallisuuden, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden vahvistamiseksi.
Järjestämme esimerkiksi henkilöstön keskustelutilaisuuksia monimuotoisuudesta ja nostamme aiheen esille esihenkilökoulutuksissamme. Olemme myös sitoutuneet valtioneuvoston kanslian Me puhumme teoin -kampanjaan.
Meillä on useita mittareita monimuotoisuuden kehittymisen seurantaa. Selvitämme kyselyin työntekijäkokemusta sekä osallisuuden ja joukkoon kuulumisen kokemuksia. Lisäksi selvitämme säännöllisesti, esiintyykö työyhteisössämme syrjintää tai epäasiallista kohtelua.