Miikka Mäkiaho oli parikymppinen kauppatieteiden fuksi, kun hän aloitti työt Skanskan talouden palvelukeskuksessa Skanska Oppiva-harjoitteluohjelmassa vuonna 2013. Kymmenisen vuotta myöhemmin hän on valmis kauppatieteiden maisteri ja edennyt esihenkilötehtäviin.
Miikka oli koko opiskeluaikansa Skanskassa töissä opintojensa ohella, loma-aikoina ja jo pitkään täysipäiväisesti. Miksi kauppatieteilijä kiinnostui juuri rakennusalasta? Miikan isä on pitkän linjan infrarakentaja, ja Miikan ensimmäiset kesätyöt olivat kiitoteiden päällystysurakat Helsinki-Vantaan lentokentällä. Kokemus jätti mielenkiinnon alaan ja Skanskassa hän on onnistunut yhdistämään molemmat: rakennusalan sekä intohimon numeroihin ja liiketoimintaan.
Vaihtelevia tehtäviä esihenkilöiden sparraamana
Oppiva-aikoina Miikan työtehtävät vaihtelivat tiuhaan tahtiin. Juuri niin hän oli toivonutkin: ”Tein alusta asti selväksi, että haluan nähdä ja kokea mahdollisimman paljon. Ja sen olen saanut tehdä”, Miikka painottaa.
Vuosien varrella Miikka on toiminut muun muassa varainhallinnassa, osto- ja myyntireskontrassa, lakiosastolla ja riskienhallinnassa. Toisena Oppiva-kesänään hän pääsi tutustumaan konsernilaskentaan, joka tuntui alusta asti omalta jutulta.
Urapolkua on muokannut oma toive vaihtelusta, mutta myös esihenkilöiden kannustus: ”Minulla on ollut aina hyvät esihenkilöt, jotka ovat etsineet uusia paikkoja ja tarjonneet toinen toistaan haastavampia mahdollisuuksia.”
Oppivan lisäksi Miikka on muun muassa ottanut englannin kielen tunteja, käynyt lukuisissa koulutuspäivissä ja seminaareissa talon ulkopuolella sekä suorittanut Skanska Pro -koulutuksia ja yhteistyössä Aalto EE:n kanssa toteutetun Skanska Johtava -esihenkilövalmennuksen. Tällä hetkellä hän on mukana globaalissa Skanska Finance Leaders -ohjelmassa, joka toteutetaan yhteistyössä Stockholm School of Economicsin kanssa.
Tarinankerrontaa numeroiden avulla
Kun Miikka kertoo työstään ulkopuolisille, monesti oletetaan, että se on vain mekaanista numeroiden pyörittelyä. ”Todellisuus on paljon muuta. On ymmärrettävä kokonaisvaltaisesti liiketoimintaa ja realiteetteja lukujen takana. Omassa roolissani on parasta monipuolisuus. Koen olevani etuoikeutetulla näköalapaikalla päästessäni näkemään kaikki Skanska Suomen liiketoiminnan osa-alueet.”
Aidosti välitön ilmapiiri ja työyhteisön matala hierarkia mahdollistavat sen, että asioista kun asioista voi puhua työkavereiden kesken avoimesti. ”Keneltä tahansa voi kysyä, jos tulee jotain ongelmia. Keskustelu on avointa, ja vaikeistakin asioista puhutaan.”
Skanska on tarjonnut uusia haasteita läpi Miikan uran. Vaikka hän on tyytyväinen nykyiseen työhönsä, tulevaisuudesta hän ei sulje mitään ovia – ei edes töitä ulkomailla. ”Jos työskentely ulkomailla houkuttaa, ei se jää ainakaan yrityksestä kiinni”, hän tuumaa.