c

Talotekniikkaharjoittelija (LVI), Helsinki

Haemme LVI-tekniikasta kiinnostunutta harjoittelijaa pääkaupunkiseudulle Skanska Oppivaan.

Miksi Skanska Oppiva?

Skanska Oppiva on korkeakouluopiskelijoille suunnattu kolmivuotinen harjoitteluohjelma, joka on suunniteltu käytäväksi opintojen ohessa. Harjoitteluohjelmassa pääset kehittämään osaamistasi ja selvittämään kiinnostuksen kohteitasi oman alasi töissä yhteensä kolmena kesänä.

Kesäharjoittelujen lisäksi ohjelmaan kuuluvat myös kehitystehtävät sekä keväisin ja syksyisin järjestettävät valmennuspäivät, joiden aikana opit työelämätaitoja, muodostat kattavan kokonaiskuvan rakennusalan mahdollisuuksista ja tutustut muihin oppiviin ympäri Suomen. Tavoitteena on, että urapolkusi jatkuisi Skanskassa myös harjoitteluohjelman jälkeen.

Mitä pääset tekemään?

Talotekniikan oppivaharjoittelijana asuntorakentamisessa pääset rakentamaan erilaisia koteja monenlaisiin elämäntilanteisiin. Tavoitteenamme on kasvattaa sinusta tuleva talotekniikka-asiantuntijamme tukemaan asuntoprojektiemme LVI-teknistä suunnittelua ja toteutusta.  

Ensimmäisenä kesänä tutustut työmailla ja toimistollamme Skanskan tapaan toimia. Jos sinulla ei ole vielä kokemusta rakennustyömaalla työskentelystä, painotamme harjoitteluasi rakentamisen avustaviin tehtäviin. Näin saat tuntumaa rakennustyömaan toimintaan ja eri työvaiheisiin sekä LVI- että talonrakennustekniikan osalta. 

Mikäli tunnet jo rakennustyömaan arkea, pääset kartuttamaan laajempaa kokonaiskuvaa asuntokohteiden LVI-tekniikan ratkaisuista kahden kokeneen talotekniikka-asiantuntijamme opastuksessa. Tutustut talotekniikan suunnittelunohjaukseen ja näet, miten valitut LVI-tekniset ratkaisut toimivat asuinkerrostalotuotannossa.  

Osallistut tuotannonohjaukseen esimerkiksi valvomalla LVI-töiden etenemistä suunnitelmien mukaisesti. Otamme sinut myös osaksi Skanskan sisäistä talotekniikan kehitystyötä. Näin saat kattavan läpileikkauksen, miten asuntorakentamisen projekti kehittyy ja etenee aina suunnitteluvaiheesta takuuvaiheeseen saakka. 

Toimipaikkasi valitaan harjoittelusi sisällön mukaan. Pääkaupunkiseudulla rakennamme parhaillaan asuntoja esimerkiksi Helsingin Haagaan ja Porvoossa Peippolantielle. Huomioithan, että saatat tarvita harjoittelussa omaa autoa. 

Pääset myös osaksi reilua, innostavaa ja hyväksyvää työyhteisöä, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä. Opimme jatkuvasti toisiltamme ja toimimme tehokkaasti tiimeinä. Välitämme ihmisistä ja ympäristöstä ja olemme parempia yhdessä. 

Mitä toivomme sinulta?

Toivomme, että opintosi painottuisivat LVI-tekniikkaan ja erityisesti tuotantoon.  Aikaisempi kokemus työmaalta on sinulle hyödyksi, mutta ei välttämätöntä. Tärkeintä on reipas asenteesi, aloitteellisuus ja motivaatiosi oppimiseen sekä se, että koet arvomme omiksesi. 

Lue lisää Skanska Oppiva -harjoitteluohjelmasta osoitteessa www.skanska.fi/oppiva ja hae mukaan täyttämällä hakemus 19.1.2025 mennessä. Käymme hakemuksia läpi, pyydämme vastaamaan videokysymyksiin ja kutsumme ensimmäisiä hakijoita haastatteluun jo hakuaikana, joten muista hakea ajoissa!  

Lisätietoja tehtävästä voit kysyä asuntorakentamisen hankintapäälliköltä Arttu Sipilältä sähköpostitse Contact ja puhelimitse 040 6806 532. Helpoiten tavoitat Artun sähköpostilla tai tekstarilla, paitsi tammikuun ensimmäisellä viikolla, jolloin Arttu lomailee. 

Mikäli sinulla herää yleisiä kysymyksiä ohjelmaan liittyen, voit tutustua usein kysyttyihin kysymyksiin Skanska Oppivasta täällä. Mikäli et löydä kysymykseesi vastausta usein kysytyistä kysymyksistä, yleisissä ohjelmaan liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä Jenni Karjalaiseen (p. 0505928443, Contact). Tavoitat Jennin haun aikana 18.12. klo 15–16 ja 15.1. klo 15–16. 

Ota etumatkaa elämään – hae mukaan Skanska Oppivaan!

Päivitetty: 9.12.2024