c

Haalari- ja työnjohtoharjoittelijoita infrarakentamiseen (pääkaupunkiseutu)

Haemme infrarakentamisesta kiinnostuneita haalari- ja työnjohtoharjoittelijoita pääkaupunkiseudulle Skanska Oppivaan.

Miksi Skanska Oppiva?

Skanska Oppiva on rakennusalan korkeakouluopiskelijoille suunnattu kolmivuotinen harjoitteluohjelma, joka on suunniteltu käytäväksi opintojen ohessa. Harjoitteluohjelmassa pääset kehittämään osaamistasi ja selvittämään kiinnostuksen kohteitasi oman alasi töissä yhteensä kolmena kesänä.

Kesäharjoittelujen lisäksi ohjelmaan kuuluvat myös kehitystehtävät sekä keväisin ja syksyisin järjestettävät valmennuspäivät, joiden aikana opit työelämätaitoja, muodostat kattavan kokonaiskuvan rakennusalan mahdollisuuksista ja tutustut muihin oppiviin ympäri Suomen. Tavoitteena on, että urapolkusi jatkuisi Skanskassa myös harjoitteluohjelman jälkeen.

Mitä pääset tekemään?

Meillä on infrarakentamisen parissa tarjolla monenlaisia oppivapaikkoja erilaisilla betoni-, vesilaitos- ja kalliorakentamisen hankkeilla. Pääkaupunkiseudulla rakennamme parhaillaan esimerkiksi Koskelan raitiovaunuvarikkoa Helsingissä. 

Työskentelet haalari- tai työnjohtoharjoittelijana riippuen aikaisemmasta työkokemuksestasi. Haalariharjoittelussa tutustut laaja-alaisesti työmaan eri työtehtäviin. Työnjohtoharjoittelijana teet työnjohdon tehtäviä rajatulla vastuualueella kokeneemman työnjohtajan ohjauksessa. Työnjohtoharjoittelijana vastaat myös oman vastuualueesi laadusta, ympäristötehokkuudesta ja turvallisuudesta.  

Harjoitteluohjelman aikana tehtäväsi määräytyvät osaamisesi, kokemuksesi ja kiinnostuksesi mukaisesti. Pääset kehittymään tehtävässä vuosi vuodelta vaativampiin ja itsenäisempiin tehtäviin. 

Pääset myös osaksi reilua, innostavaa ja hyväksyvää työyhteisöä, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä. Opimme jatkuvasti toisiltamme ja toimimme tehokkaasti tiimeinä. Välitämme ihmisistä ja ympäristöstä ja olemme parempia yhdessä. 

Infrarakentaminen on valtakunnallista ja alan ammattilaisilta vaaditaan liikkumisvalmiutta. Skanskalla panostetaankin työn ja vapaa-ajan tasapainoon esimerkiksi työaikajoustoilla ja etäpäivämahdollisuuksilla. Huomioithan, että infran tehtävissä ajokortti sekä oma auto on usein välttämätön viimeistään valmistumisen jälkeen. 

Mitä toivomme sinulta?

Haalariharjoittelijana et tarvitse aiempaa kokemusta rakennustyömaalta, mutta toivomme sinulta kiinnostusta ja suuntautumista infrarakentamiseen opinnoissasi.   

Työnjohtoharjoittelijalta toivomme suuntautumista infrarakentamiseen sekä jo jonkin verran aiempaa työmaakokemusta esimerkiksi haalariharjoittelusta infrakohteessa. Osa projekteistamme vaatii sujuvan suomen kielen taidon lisäksi erinomaista englannin kielen taitoa – kerrothan siis hakemuksessasi kielitaidostasi mikäli kansainvälisyys kiinnostaa sinua erityisesti. 

Kaikkein tärkeintä on reipas asenteesi, aloitteellisuutesi ja motivaatiosi oppimiseen sekä se, että koet arvomme omiksesi. 

Lue lisää Skanska Oppiva -harjoitteluohjelmasta osoitteessa www.skanska.fi/oppiva ja hae mukaan täyttämällä hakemus 19.1.2025 mennessä. Käymme hakemuksia läpi, pyydämme vastaamaan videokysymyksiin ja kutsumme ensimmäisiä hakijoita haastatteluun jo hakuaikana, joten muista hakea ajoissa!  

Mikäli sinulla herää yleisiä kysymyksiä ohjelmaan liittyen, voit tutustua usein kysyttyihin kysymyksiin Skanska Oppivasta täällä. Mikäli et löydä kysymykseesi vastausta usein kysytyistä kysymyksistä, yleisissä ohjelmaan liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä Jenni Karjalaiseen (p. 050 5928 443, Contact). Tavoitat Jennin haun aikana 18.12. klo 15–16 ja 15.1. klo 15–16. 

Lisätietoa pääkaupunkiseudun tuotantoinsinööriharjoittelijan tehtävistä voit kysyä työpäälliköltämme Jaakko Kaijalaiselta sähköpostitse Contact ja puhelimitse 040 7093 040 (lomalla viikot 52 ja 1). 

Ota etumatkaa elämään – hae mukaan Skanska Oppivaan!

Päivitetty: 9.12.2024