c

Skanska Oppiva -harjoitteluohjelma

Mistä harjoittelupaikasta saa eniten irti? Meillä on sulle idea! Skanska Oppiva on korkeakouluopiskelijoille suunnattu kolmivuotinen harjoitteluohjelma, joka on suunniteltu käytäväksi opintojen ohessa.

Skanska Oppiva -harjoitteluohjelmassa pääset kehittämään osaamistasi ja selvittämään kiinnostuksen kohteitasi oman alasi töissä yhteensä kolmena kesänä. Kesäharjoittelujen lisäksi ohjelmaan kuuluvat myös kehitystehtävät sekä keväisin ja syksyisin Helsingissä järjestettävät valmennuspäivät, joiden aikana opit työelämätaitoja, muodostat kattavan kokonaiskuvan rakennusalan mahdollisuuksista ja tutustut muihin oppiviin ympäri Suomen. Tavoitteena on, että urapolkusi jatkuisi Skanskassa myös harjoitteluohjelman jälkeen.

Et tarvitse aikaisempaa kokemusta — tärkeintä on motivaatiosi oppimiseen sekä se, että koet toimintamme perustana toimivan arvopohjamme omaksesi.

Haku vuodelle 2025 on nyt käynnissä ja jatkuu 19.1.2025 saakka. Pääset jättämään hakemuksesi täällä.

 

Oppivan polku

1. vuosi

  • Kevään perehdytyspäivät
  • Kesäharjoittelu
  • Kehitystehtävä
  • Palautekeskustelu esihenkilön kanssa
  • Syksyn valmennuspäivät

2. vuosi

  • Kevään valmennuspäivät
  • Kesäharjoittelu
  • Kehitystehtävä
  • Palautekeskustelu esihenkilön kanssa
  • Syksyn valmennuspäivät

3. vuosi

  • Harjoittelun päätöspäivät keväällä
  • Kesäharjoittelu
  • Palautekeskustelu esihenkilön kanssa
  • (Projekti- tai opinnäytetyö)

 

Miksi Skanska Oppivaan kannattaa hakea?

  • Oppivasta on mahdollisuus saada opintopisteitä. Oppivasta on mahdollisuus saada 5 opintopistettä rakennus- ja talotekniikan puolelta Metropoliasta sekä Jyväskylän, Kajaanin, Kaakkois-Suomen, Oulun, Saimaan, Satakunnan, Savonian, Tampereen ja Turun ammattikorkeakouluista. 
  • Tarjoamme meillä työskenteleville opiskelijoille mahdollisuuksia opinnäyte- ja lopputöiden tekemiseen. Järjestämme myös keväisin ja syksyisin opinnäytetyöpäivän, jossa voit esitellä työsi tulokset skanskalaisille kollegoillesi.
  • Pääset kehittymään ja kehittämään. Pääset mukaan kehittämään toimintaamme ja samalla kehittämään omaa osaamistasi. Voit löytää ja vahvistaa omia kiinnostuksen kohteitasi sekä saat arvokasta työkokemusta. Kansainvälisenä yrityksenä tarjoamme sinulle innostavan ympäristön soveltaa oppimaasi käytännössä.
  • Huolehdimme hyvinvoinnistasi ja turvallisista työskentelyolosuhteista. Kannustamme henkilöstöämme liikkumaan ja huolehtimaan hyvinvoinnistaan esimerkiksi työmaatreenien ja virike-edun avulla. Työsuhteesi aikana käytössäsi ovat myös kattavat työterveyshuollon palvelut.
  • Kehittymisesi jatkuu Skanska Oppivan jälkeenkin. Tavoitteena on, että valmistuttuasi työskentelet meillä oman alasi tehtävissä. Kehittymisesi ei lopu Oppivaan — meillä on paljon kehittymismahdollisuuksia ja urapolkuja Oppivan jälkeenkin.

 

Tutustu oppiviin

Nuorempi työnjohtaja Ville-Pekka työmaalla
1 / 10

Nuorempi työnjohtaja Ville-Pekka Kaski

Ville-Pekka haluaa oppia uutta ja pysyä osaamisessaan aallonharjalla. Skanska tuntuu hyvältä työpaikalta, sillä isossa yrityksessä on monenlaisia hankkeita ja siten moninaisia mahdollisuuksia.

Tutustu Ville-Pekkaan
Skanska Vanhempi työnjohtaja Noora Lindström
2 / 10

Vanhempi työnjohtaja Noora Lindström

Työntekijöiden hyvinvointi ja turvallisuus motivoivat Nooraa olemaan jatkuvasti parempi esihenkilö. ”On tosi tärkeää, että kaikki voivat hyvin. Silloin työt etenevät ja saadaan yhdessä valmista.”

Tutustu Nooraan
Mikko Lehto hymyilee ulkona rakennuksen edessä
3 / 10

Talotekniikan aluejohtaja Mikko Lehto

Mikko Lehto aloitti uransa Skanska Oppiva -ohjelmassa 2005. Nyt hän toimii Talotekniikan aluejohtajana. Uuden oppiminen, kansainvälisen tason verkostoituminen ja haastaviin projekteihin tarttuminen ovat siivittäneet Mikon uraa.

Tutustu Mikkoon
Tuomas Toivonen
4 / 10

Hankintainsinööri Tuomas Toivonen

Sähköinsinöörin tie Oppivasta hankintainsinööriksi on kulkenut vaativien sähköurakoinnin projektinjohtotehtävien kautta. Vaikka työtiimit, toimintatavat ja ihmiset vaihtuvat, ratkaisut tuntuvat aina löytyvän yhdessä keskustellen.

Tutustu Tuomakseen
Tutustu-skanskalaisiin-Vuokko-Suutarla
5 / 10

Projektipäällikkö Vuokko Suutarla

Oli kyse sitten lentokentistä tai ihmisten kodeista, rakentamisessa pätevät samat lainalaisuudet. Sen Vuokko on nähnyt Skanskan hankkeissa niin Suomessa kuin New Yorkissa.

Tutustu Vuokkoon
Konsernilaskennan päällikkö Miikka
6 / 10

Konsernilaskennan päällikkö Miikka Mäkiaho

”Tein alusta asti selväksi, että haluan nähdä ja kokea mahdollisimman paljon”, kertoo Miikka. Hän aloitti Skanska Oppiva -harjoitteluohjelmassa ja on edennyt konsernilaskennan päälliköksi.

Tutustu Miikkaan
Ville työskentelee Länsimetron Keilaniemen metroasemalla työmaapäällikkönä
7 / 10

Työmaapäällikkö Ville Sihvonen

Ville on saanut kannuksensa betonirakentamiseen hankkeissa, joissa osaamista on jaettu ja vastuuta tarjottu auliisti. Hän tietää, että työkavereiden tunteminen on yhtä kuin työturvallisuus.

Tutustu Villeen
Julianna
8 / 10

Tuotekoordinaattori Julianna Korpinen

Teknisen työn opettajan tytär hakeutui rakennusalalle osin sattumalta, mutta pian valinta osoittautui oikeaksi. Tuotekoordinaattoriksi edennyt Julianna löysi oman paikkansa Skanskasta Oppiva-ohjelman kautta.

Tutustu Juliannaan
Tutustu-skanskalaisiin-Juha-Lauren
9 / 10

Vanhempi työnjohtaja Juha Lauren

Entinen kirvesmies toteutti urahaaveensa opintojen ja Skanska Oppivan avulla. Nyt Juhan ura etenee projekti kerrallaan kannustavassa ilmapiirissä.

Tutustu Juhaan
Hymyilevä henkilö työmaavarusteissa metrotyömaalla.
10 / 10

Talotekniikkainsinööri Anna Äijö

Anna aloitti Skanska Oppivassa. Hän haluaa olla mukana kehittämässä rakentamisen ympäristövastuullisuutta.

Tutustu Annaan
Päivitetty: 9.12.2024