c

Historia

Vuosien aikana Skanska on tukenut yhteiskuntien tarpeita monella tapaa.

Tukholmalaisella kemistillä Rudolf Fredrik Bergillä oli vahva visio, ja hän ymmärsi yksinkertaisen lainalaisuuden: se, mikä on hyväksi ihmisille ja yhteiskunnalle, on hyväksi myös liiketoiminnalle. Vuonna 1887 hänen perustaessaan yritystä, joka nykyisin tunnetaan Skanskana, hän ei ainoastaan lähestynyt vallankumouksellisella tavalla betonin käyttöä, hän myös toi ensimmäisten joukossa henkilökunnalleen tuossa ajassa mullistavia etuja, kuten ilmaisen terveydenhuollon ja tapaturmavakuutuksen.

Rudolf Fredrik Berg tunnettiin myös miehenä, joka ajoi yhteiskunnallisia parannuksia. Hän oli aktiivinen paikallispoliitikko ja tuki esimerkiksi julkista liikennettä sekä omistusasuntojen rakentamista.

Aktiivisena yhteisön jäsenenä hän auttoi rakentamaan asuntojen lisäksi niin koulun, kirjaston kuin terveyskeskuksenkin. Myöhemmällä iällä hänelle oli tärkeää osallistaa ammattiliittoja mukaan oikeudenmukaisten työehtosopimusten neuvottelemiseksi henkilöstölleen, meille skanskalaisille.

Skanska listattiin Tukholman pörssiin vuonna 1965.

1990-luvulla Skanska laajeni nykyiseksi globaaliksi yritykseksi, joka toimii valituilla alueilla Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

RF Bergin 135 vuotta sitten tekemät valinnat ohjaavat meitä edelleen matkallamme paremman yhteiskunnan rakentamisessa. Lue lisää Skanskan historiasta. 

Skanskan toiminta alkoi Suomessa vuonna 1994

Suomeen Skanska perusti ensimmäisen haarakonttorinsa jo vuonna 1917. Yhtiö rakensi vuosisadan alussa nykyaikaista infrastruktuuria eri Pohjoismaissa.

Nykyinen Suomen toiminnoista vastaava yhtiö Skanska Oy perustettiin vuonna 1994. Se on vakiinnuttanut nopeasti asemansa yhtenä Suomen suurimmista rakennus- ja projektikehityspalveluita tarjoavista yrityksistä.

Skanskalaisten kädenjälki näkyy rakennetussa ympäristössä. Olemme olleet mukana vuosien aikana toteuttamassa tuhansia projekteja. Voit tutustua hankkeisiimme verkkosivuiltamme.

Ja edelleen, 135 vuotta myöhemmin, olemme vasta pääsemässä alkuun

Jatkamme innovatiivisten ratkaisuiden etsimistä, jotta voimme osaltamme vähentää ympäristövaikutustamme rakentaessamme kestävämpää yhteiskuntaa.