c

Skanska rakentaa Helsingin kaupungille 40 asuntoa Pihlajamäkeen

Lehdistötiedotteet 2.6.2014 11.50 CET

Skanska ja Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimisto ATT ovat allekirjoittaneet sopimuksen 40 asunnon rakentamisesta Pihlajamäkeen. HASO Pihlajanmarjan asunnoista kuusi on rivitaloasuntoja ja loput kerrostaloasuntoja.

Perspektiivikuva Pihlajanmarjasta

Talo on terassoitu eli suunniteltu portaittain siten, että talon korkeus nousee asteittain kahdesta kerroksesta viiteen. Lisäksi talossa on vielä parvikerros. Asuntoalaa rakennuksessa on yhteensä noin 2 800 neliömetriä. Pääsuunnittelija on Kirsti Sivén Kirsti Sivén & Asko Takala Arkkitehdit Oy:stä.

”Talon julkisivu on valkobetonia, johon on kiviaineksella ja erilaisilla pesuasteilla saatu valon ja varjon vaihtelevuutta”, kertoo projektiarkkitehti Kaisa Savolainen.

Osoitteessa Johtokiventie 1 a ja b sijaitsevan tontin raivaus ja työmaan perustaminen on jo aloitettu, ja projekti valmistuu syksyllä 2015. Täydennysrakennushankkeena HASO Pihlajanmarja nousee jo aikaisemmin rakennettuun maisemaan.

”Pihlajanmarjan projektia on valmisteltu jo pari vuotta, sillä rakennuskohde ei alun perin täyttänyt ARA-raameja. Tämän jälkeen rakennuttaja, pääsuunnittelija ja Skanska ovat hioneet yhteistyössä suunnitelmia siten, että kohde saatiin ARA-vaatimusten mukaiseksi. On hienoa, että Pihlajanmarjaa päästään nyt rakentamaan”, sanoo aluejohtaja Ilpo Luhtala Skanskan Etelä-Suomen asuntorakentamisyksiköstä.

Lisätietoja:

Helsingin asuntotuotantotoimisto ATT, projektipäällikkö Jarkko Liuska, puh. 040 132 6904, jarkko.liuska[at]att.hel.fi

Skanska Talonrakennus Oy, aluejohtaja Ilpo Luhtala, puh. 040 572 1579, ilpo.luhtala[at]skanska.fi

Skanska Oy, viestintäpäällikkö Liisa Salmela, puh. 050 374 3070, liisa.salmela[at]skanska.fi

 

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä maa- ja ympäristörakentaminen. Skanska Oy:n liiketoimintojen yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2013 oli noin 798 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä noin 2 190.

Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimisto Att tuottaa korkeatasoisia vuokra-, omistus- ja asumisoikeusasuntoja. Asuntotuotantotoimisto on Helsingin kaupungin organisaatio, jonka tehtävänä on vastata kaupungin oman asuntotuotannon rakennuttamisesta kaupungin tavoitteiden mukaisesti.