c

Ruskeasuon varikko valmistui

Lehdistötiedotteet 23.5.2024 8.00 CET

Ruskeasuon raitiovaunu- ja bussivarikko on valmistunut, ja pääurakoitsija Skanska luovutti varikon tilaajalle eli Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n tytäryhtiölle Ruskeasuon Varikkokiinteistö Oy:lle 16.5.2024. Raitiovaunujen liikennöinti sekä huoltotoiminta varikolla voidaan käynnistää tämän vuoden lopulla.

Ruskeasuon varikosta tulee nyt uudistettavan Koskelan varikon ohella Helsingin raitioliikenteen toinen päävarikko. Kuva: Skanska / Juho Kuva

”Hallinnan luovutuksen jälkeen Kaupunkiliikenne jatkaa suunnitellun mukaisesti uuden raitiovaunuvarikon varustamista, henkilöstön kouluttamista ja perehdyttämistä sekä varikkotoimintojen ylösajoa testauksineen seuraavan noin puolen vuoden ajan. Varikon operointi sekä liikennöinti varikolta on tarkoitus aloittaa vuoden 2024 lopulla”, kertoo Kaupunkiliikenne Oy:n omaisuudenhallintayksikön johtaja sekä Ruskeasuon Varikkokiinteistö Oy:n hallituksen puheenjohtaja Antti Nousiainen.

”Hankkeen monipuolisuus on tehnyt Ruskeasuon varikosta ainutlaatuisen työmaan. Kohteessa yhdistyy bussivarikon kannelle sijoittamisen mahdollistanut mittava paikallavalurunko sekä laajat perinteisemmällä rakennus- ja talotekniikalla toteutetut huolto- ja toimistotilat. Oman mausteensa on tuonut rakennuksen sisälle rakennettu raitiotieraiteisto teknisine järjestelmineen, mikä on vaatinut tiivistä yhteensovitusta suunnittelijoiden ja rakentajien kesken”, kertoo projektijohtaja Petri Mälkiä Skanskasta. 

Ympäristövastuullisuus näkyy sekä rakentamisessa että varikon toiminnassa

Ruskeasuon varikko on suunniteltu ja rakennettu ympäristövastuullisuus huomioiden. Uutta varikkoa lämmitetään uusiutuvalla maalämmöllä. Energiatehokkuutta parantaa myös energiankierrätys, jossa maalämpöjärjestelmän jäähdytysverkostojen hukkalämpö hyödynnetään rakennuksen lämmityksessä. Lisäksi rakentamisessa on käytetty vähähiilistä betonia, jolla on voitu vähentää rakentamisesta aiheutuvia päästöjä merkittävästi. Varikkohankkeelle on haettu BREEAM-ympäristöluokituksen toiseksi korkeinta Excellent-tasoa.

Ruskeasuon varikosta tulee nyt uudistettavan Koskelan varikon ohella Helsingin raitioliikenteen toinen päävarikko, ja se tulee palvelemaan Helsingin länsiosien raitiolinjojen tarpeita. Varikolla on säilytystilaa noin 80:lle 30–35-metriselle raitiovaunulle, vaunujen vuorokausihuoltopaikkoja ja korjauspaikkoja sekä sorviraide.

Raitioliikenteen lisäksi varikko palvelee HSL:n alueellista bussiliikennettä. Varikon katolla on pysäköinti- ja päivittäishuollon paikkoja linja-autoille. Ruskeasuon varikko on Suomen ensimmäinen yhdistetty raitiovaunu- ja bussivarikko.

Lisätietoja:

Kaupunkiliikenne Oy, omaisuudenhallintayksikön johtaja / Ruskeasuon Varikkokiinteistö Oy, hallituksen puheenjohtaja Antti Nousiainen, puh. 040 579 6074, antti.nousiainen[at]kaupunkiliikenne.fi

Skanska Infra Oy, projektijohtaja Petri Mälkiä, puh. 050 370 4728, petri.malkia[at]skanska.fi

Skanska Oy, viestintäpäällikkö Pilvimaari Strömberg, puh. 040 519 4787, pilvimaari.stromberg[at]skanska.fi

Skanska on yksi maailman johtavista rakennus- ja projektikehityspalveluita tarjoavista yrityksistä. Toimimme valituilla kotimarkkina-alueilla Pohjoismaissa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Yhdessä asiakkaidemme ja monimuotoisten tiimiemme kanssa luomme innovatiivisia ja vastuullisia ratkaisuja, jotka edistävät terveellistä elämää yli sukupolvien. Suomessa toimintamme kattaa rakentamispalvelut sekä asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen. Skanska työllisti vuoden 2023 lopussa noin 1 800 henkilöä Suomessa.