Skanska ja Valkeakosken kaupunki ovat sopineet Sorrilan yhtenäiskoulun toteutuksesta. Hankkeeseen kuuluu myös kohteen talotekniikka. Työt alkavat vuoden 2023 alussa, ja uusi koulu valmistuu keväällä 2025. Koulu tulee enimmillään noin 850 oppilaan käyttöön esikoulusta peruskoulun päättäviin.
Sorrilan yhtenäiskouluun sijoittuvat Sorrilan koulun, Naakan, Leppälän, Sassin ja Tietolan oppilaat ja Sorrilan esiopetus. Henkilökuntaa koulussa on noin 120. Sorrilan yhtenäiskoulu rakentuu osoitteeseen Koulukatu 13, eli nykyisen koulurakennuksen paikalle.
Uudisrakennus yhdistetään yhdyskäytävällä tontilla sijaitsevaan pieneen kivikouluun, joka on rakennettu 1932. Lisäksi vuonna 1920 rakennettu vanha puukoulu jää paikalleen. Uuteen koulurakennukseen tulee opetustilojen, ruokalan ja henkilökunnan tilojen lisäksi myös liikuntasali, ja uudisrakennuksen koko on 9765 bruttoneliömetriä. Koulurakennukseen on suunniteltu myös ilta- ja viikonloppukäyttöä, joka tukee erityyppistä harrastustoimintaa.
Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 32 835 000 euroa, josta Skanskan urakan osuus noin 28 miljoonaa.
”Sorrilan yhtenäiskoulun rakentaminen jatkaa Valkeakosken kaupungin mittavia panostuksia koulu- ja varhaiskasvatusverkoston kehittämiseen. Olemme tietoisesti halunneet panostaa lasten ja nuorten hyvinvointiin sekä olosuhteiden parantamiseen. Kaupunki on viimeisen 10 vuoden ajan investoinut päiväkotien, koulujen ja vapaa-aikakeskuksen rakentamiseen yli 85 miljoonaa euroa”, kertoo Valkeakosken kaupunginjohtaja Minna Uschanoff.
Vanhan koulurakennuksen purkaminen alkaa tammikuussa, ja varsinaiset rakennustyöt käynnistyvät huhtikuussa.
”Sorrilan yhtenäiskoululle tavoitellaan vaativaa neljän tähden RTS-ympäristöluokitusta. Tämä näkyy kohteessa muun muassa energiatehokkuusratkaisuissa sekä materiaalivalinnoissa. Uudet tilat tukevat sekä oppilaiden että henkilökunnan päivittäistä hyvinvointia”, kertoo tulosyksikön johtaja Perttu Pitkälä Skanskasta.
Lisätietoja:
Valkeakosken kaupunki, kaupunginjohtaja Minna Uschanoff, puh. 040 335 6000, minna.uschanoff[at]valkeakoski.fi
Skanska Talonrakennus Oy, tulosyksikön johtaja Perttu Pitkälä, puh. 040 571 2799, perttu.pitkala[at]skanska.fi
Skanska Oy, viestintäpäällikkö Pilvimaari Strömberg, puh. 040 519 4787, pilvimaari.stromberg[at]skanska.fi
Skanska on yksi maailman johtavista rakennus- ja projektikehityspalveluita tarjoavista yrityksistä. Toimimme valituilla kotimarkkina-alueilla Pohjoismaissa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Yhdessä asiakkaidemme ja monimuotoisten tiimiemme kanssa luomme innovatiivisia ja vastuullisia ratkaisuja, jotka edistävät terveellistä elämää yli sukupolvien. Suomessa toimintamme kattaa rakentamispalvelut sekä asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen. Skanska työllisti vuoden 2021 lopussa 2 167 henkilöä Suomessa.