c

Nurmijärvelle rakennetaan 90 asunnon BoKlok-puukerrostalokortteli yhdessä A-Kruunun kanssa

Lehdistötiedotteet 27.6.2022 9.00 CET

Nurmijärven Klaukkalaan toteutetaan BoKlok-konseptin mukainen kolmen puukerrostalon kortteli yhdessä A-Kruunun kanssa. Kortteliin tulee yhteensä 90 asuntoa, joista 63 toteutetaan A-Kruunulle vuokra-asunnoiksi ja 27 asuntoa BoKlokin myyntiin.

Havainnekuva tulevista asuntokohteista

Nurmijärven Klaukkalan keskustan läheisyyteen Jouhisarankujalle rakennetaan kolme 5-kerroksista puukerrostaloa, joihin tulee yhteensä 90 BoKlok-konseptin mukaista asuntoa. A-Kruunulle toteutettavaan Koy Nurmijärven Jouhisarankujaan tulee kaksi kerrostaloa, joissa on yhteensä 63 vuokra-asuntoa. Korttelin kolmanteen kerrostaloon As. Oy Nurmijärven Kaunokkiin tulee 27 asuntoa, joiden myynnistä vastaa BoKlok.

Asuntojakauma on yhdestä neljään huoneeseen ja asuntokoot vaihtelevat välillä 28–76 m2. Taloyhtiöt sijaitsevat noin kilometrin päässä Klaukkalan palveluista. Kodit ovat muuttovalmiita loppuvuodesta 2023.

”A-Kruunun tavoitteena on, että puukerrostalojen osuus tuotannossa on kolmasosa vuonna 2024. On hienoa, että BoKlokilta löytyy kyvykkyyttä vastata omalta osaltaan tavoitteisiimme huolimatta toimintaympäristön nykyisestä haastavasta tilanteesta. Asuntojen laatu ja kohtuuhintaisuus ovat aina hankkeidemme toteuttamisen edellytyksiä, ja tähtäämme määrätietoisesti arvoketjun päästöjen vähentämiseen”, toteaa A-Kruunu Oy:n toimitusjohtaja Jari Mäkimattila.

”Odotamme innolla yhteistyötä A-Kruunun kanssa. Meille on tärkeää, että voimme tarjota asiakkaillemme kestävän kehityksen mukaisia asuntokohteita. Asiakaslupauksemme on toteuttaa koteja mahdollisimman monelle vastuullisesti. Hienoa, että voimme toteuttaa asiakaslupauksemme mukaisia asuntoja sekä omistusasunnoiksi että vuokramarkkinoille”, toteaa BoKlokin maajohtaja Kati Valtonen.

BoKlok-konseptin ytimessä on vastuullisuus ja ympäristötehokkuus, joka näkyy muun muassa siinä, että kohteiden päärakennusmateriaali on puu. ”Asumiskustannuksissa näkyvät fiksusti suunnitellut neliöt ja muut energiatehokkaat ratkaisut. Kotimme ovat tehokkaita ja toimivia ilman turhia lämmitettäviä neliöitä, mikä on osa energiatehokkuutta ja materiaalitehokkuutta", kertoo Valtonen.

BoKlok-asunnoissa ei ole saunoja, mutta molemmista taloyhtiöistä löytyy asukkaiden yhteinen saunatila, mikä omalta osaltaan vähentää asuntokohtaista energiankulutusta. Lisäksi Koy Nurmijärven Jouhisarankujan asukkaiden yhteisistä tiloista löytyvät pesula ja kerhohuone sekä pysäköintialueelta sähköauton latauspiste. Kolmen kerrostalon kokonaisuuden yhdistää suojaisa ja viihtyisä piha-alue.

BoKlok-koteja on rakennettu Suomessa yli 500. Loppukesästä on valmistumassa luhtitaloyhtiö Helsingin Tapaninkylään sekä kerrostalokohde Keravan Kurkelaan. Lisäksi Turun ensimmäistä BoKlok-taloyhtiötä rakennetaan parhaillaan Kärsämäkeen, ja sen arvioitu valmistumisajankohta on alkukeväällä 2023.

Lisätietoja

BoKlok Suomi, maajohtaja Kati Valtonen, puh. 040 725 1614, kati.valtonen[at]boklok.fi

A-Kruunu Oy, toimitusjohtaja Jari Mäkimattila, puh. 040 755 3924, jari.makimattila[at]a-kruunu.fi

BoKlok Suomi, markkinointi- ja viestintävastaava Sari Perento, puh. 040 561 6728, sari.perento[at]boklok.fi

Skanska Oy, viestintäpäällikkö Pilvimaari Heikkinen, puh. 040 519 4787, pilvimaari.heikkinen[at]skanska.fi

BoKlok on puurakentamisen innovatiivinen edelläkävijä, jonka Skanska ja IKEA kehittivät jo 25 vuotta sitten. Tavoitteenamme on rakentaa parempaa yhteiskuntaa mahdollistamalla kestävän kehityksen mukainen asuminen yhä useammalle. Tähän päivään mennessä BoKlok on rakentanut lähes 14 000 kotia Ruotsissa, Norjassa, Suomessa ja Isossa-Britanniassa.

A-Kruunu on valtion erityistehtäväyhtiö, tehokas ja vastuullinen kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tuottaja ja omistaja. Yhtiön tavoitteena on rakennuttaa asukkaiden arvostamia asuntoja niin, että vuosittainen aloitusmäärä on 800 asuntoa. Yhtiön tehtävänä on myös edistää puurakentamista, asumisen innovaatioita, kiertotaloutta ja vähähiilisyyttä.

Skanska on yksi maailman johtavista rakennus- ja projektikehityspalveluita tarjoavista yrityksistä. Toimimme valituilla kotimarkkina-alueilla Pohjoismaissa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Yhdessä asiakkaidemme ja monimuotoisten tiimiemme kanssa luomme innovatiivisia ja vastuullisia ratkaisuja, jotka edistävät terveellistä elämää yli sukupolvien. Suomessa toimintamme kattaa rakentamispalvelut sekä asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen. Skanska työllisti vuoden 2021 lopussa 2 167 henkilöä Suomessa.