Hämeenlinnan pääkirjaston uudistushanke käynnistyy lokakuun alussa. Skanska uudistaa Lukiokadulla sijaitsevan rakennuksen ovet, ikkunat ja vesikaton. Lisäksi taloon toteutetaan uusi talotekniikkajärjestelmä, ja kaikki pinnat uusitaan.
”Rakennuksen talotekniikka on käyttöikänsä päässä, joten se on pakko uusia. Lisäksi teemme rakennusteknisiä parannuksia. Kirjaston käyttäjien kannalta mielenkiintoisinta on kuitenkin se, että kirjaston palvelut paranevat”, kertoo talonrakennuttamispäällikkö Mika Rajala Hämeenlinnan kaupungilta.
Kirjaston kalustusta uusitaan siten, että viihtyisyyteen ja mukaviin oleskelutiloihin kiinnitetään huomiota aikaisempaa enemmän. Lisäksi kirjastoon tulee useita varattavia urban office -työtiloja, hyvin varustettuja kokous- ja ryhmätiloja, monikanavainen mediatila, kuva- ja musiikkistudio, digitointi- ja editointitila sekä hiljainen lukusali. Vuokrattava taidenäyttelytila uudistetaan ja asiakkaille tarjotaan myös ilmaista näyttelytilaa. Kaikki tilat ovat kaikkien kaupunkilaisten käytössä esimerkiksi työskentelyyn tai opiskeluun.
Uudistuksen myötä tulee mahdolliseksi käyttää kirjaston palveluita ja tiloja omatoimisesti laajoilla aukioloajoilla – myös silloin kun henkilökuntaa ei ole paikalla. Kirjastoon pääsee sisään kirjastokortilla ja siihen liittyvällä PIN-tunnuksella. ”Tällainen järjestelmä ei ole vielä kovin yleinen Suomessa, mutta meillä Hämeenlinnassa omatoimikirjastot ovat olleet arkea jo jonkin aikaa ja kokemukset ovat olleet hyviä”, Rajala toteaa.
Pääkirjasto suljettiin perjantaina 31.8. hanketta varten. Skanskan urakka kestää alkuvuoteen 2020, mutta kirjaston kalusteiden uusiminen ja kokoelmien siirto paikoilleen kestää vuoden 2020 loppuun. Uudistushankkeen ajan pääkirjasto toimii Wetterin kahdessa alimmassa kerroksessa osoitteessa Wetterhoffinkatu 2.
Kaupunginarkkitehti Heikki Aitolan piirtämä kirjastorakennus on valmistunut Vanajaveden rannalle vuonna 1983. Rinnetontille rakennettu kirjastorakennus on porrastettu kolmeen kerrokseen. Pohjoiseen suuntautuvista suurista ikkunoista näkee suoraan keskiaikaiseen Hämeen linnaan. Kirjastotalossa on hyötypinta-alaa kaikkiaan 5 590 neliömetriä.
Lisätietoja:
Skanska Talonrakennus Oy, yksikönjohtaja Jarkko Koskipalo , puh. 0400 174 077, jarkko.koskipalo[at]skanska.fi
Skanska Oy, viestintäpäällikkö Liisa Salmela, puh. 050 374 3070, liisa.salmela[at]skanska.fi
Hämeenlinnan tilapalvelu, talonrakennuttamispäällikkö Mika Rajala, puh. 03 621 2380, mika.j.rajala[at]hameenlinna.fi
Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä infrarakentaminen. Skanska Oy -konserni työllisti vuoden 2017 lopussa 2 086 henkilöä Suomessa.