c

Kuorman purussa on vakavan tapaturman riski – Ennakkosuunnittelulla riskit hallintaan

Työturvallisuusviikon teemana on turvalliset kuorman purut ja nostot. Tavoitteenamme on, että kaikki työmaan tavarantoimitukset ja kuormien purut sujuvat aina turvallisesti.

Turvallisten purkujen ja nostojen edellytykset luodaan kuitenkin jo paljon ennen kuin auto ajaa työmaan portista sisään purkupaikalle. Moni asia tulee olla ennakkoon suunniteltu ja toteutettu, jotta varsinainen purkutapahtuma on turvallinen. Mutta miten hankinta, materiaalitoimittajat ja kuljetusliikkeet voivat omalta osaltaan edesauttaa työmaatoimitusten ja kuormien purun sekä nostojen turvallisuutta? Entä mitä työmaalla tulisi huomioida ja suunnitella?

Kaikki lähtee työmaan aluesuunnittelusta  

Edellytykset työmaan logistiikan hallinnalle ja työturvallisuudelle luodaan työmaa-alueen käytön suunnittelussa. Jos työmaan liikennejärjestelyjä ei ole huolella suunniteltu, voivat työmaalla työskentelevien lisäksi täysin ulkopuolisetkin ihmiset olla vaarassa. Vaarat ja riskit on tunnistettava ja toteutettava järjestelyt, joilla työmaaliikenne sujuu turvallisesti. Työmaan portit pidetään suljettuina ja vain suunnitellut, luvalliset ajoneuvot päästetään työmaalle. Ajoneuvojen peruutustarve minimoidaan ja tarvittaessa käytetään liikenteenohjausta.

Kuormien purkupaikkojen tulee olla mahdollisimman tasaisia, hyvin valaistuja ja kuorman purun putoamissuojaus suunniteltu. On mietittävä myös ennakkoon, miten materiaalit siirretään sujuvasti purkupaikalta eteenpäin asennuspaikalle tai välivarastointipaikalle.

  • On tärkeää, että välitämme ohjeistukset materiaalitoimittajalle kirjallisesti. Ja toimittajamme edelleen taas käyttämälleen kuljetusliikkeelle. Skanskan työturvallisuus-, ympäristö-, tuote- ja logistiikkavaatimukset -sopimusliitteet sisältävät yleiset ohjeet turvalliseen toimitukseen ja kuorman purkuun. Niiden lisäksi on hyvä laatia ajo-ohjeita ja sopia toimituskohtaisesti tarkemmat ohjeistukset.
  • Onhan kuorma lastattu sellaiseen kuljetuskalustoon, että sen purku työmaalla onnistuu – harvalla työmaalla on kurottajaa tai trukkia käytettävissä ja torninosturipurku vaatii avokaluston tai päältä avattavat pressut.
  • Tietääkö kuljettaja oikeasti, mitä reittiä työmaalle kannattaa ajaa ja miten oikealle portille tai purkupaikalle saavutaan? Tietääkö kuljettaja kenelle soittaa ennen saapumistaan? Ja olemmeko miettineet valmiiksi, missä auto voi odottaa häiritsemättä muuta liikennettä, jos se saapuukin liian aikaisin? Osaammeko työmaalla ylipäätään suunnitella saapuvien toimitusten ajoituksen ja noudattavatko toimittajat sekä kuljetusliikkeet sovittuja aikaikkunoita?
  • Onko työmaalla käytössä logistiikkakalenteri, jonka avulla suunnitellaan toimitusten ajoitus ja purkupaikkojen käyttö. Olisi sekä työmaan että kuljetusliikkeenkin etu, jos kuormat saapuisivat aina sovittuna aikana ja pääsisivät sujuvasti purkamaan ilman turhaa odottelua. Logistiikkakalenterin avulla hallitaan myös työmaan nosto- ja siirtoresursseja.

Ennakkosuunnittelu on kaiken a ja o 

Yllättävissä tilanteissa tehdään monesti huonoja hätäratkaisuja. Olemmeko valmistelleet vastaanoton huolellisesti ennakkoon? Eihän purkupaikalla ole ylimääräisiä tavaroita – onko aiemmin puretut toimitukset siirretty välivarastoon tai asennuspaikalle sekä alue siivottu ja nostoalue rajattu. Otammehan jokaisen kuorman portilla vastaan, tarkistamme kuljettajan suojaimet ja annamme pikaperehdytyksen kuormanpurun turvallisuuteen kyseisellä työmaalla.

Työhön osallistuvien kuljettajien (esim. betonipumppaus tai taakan kiinnitys asennusnosturiin) tulee suorittaa ”Valmiina työhön” -verkkokurssi. Kuljettajien, jotka eivät osallistu työhön, on perehdyttävä ”Valmiina toimittamaan turvallisesti Skanskan työmaalle” -videoon.

Kun kuorma on ohjattu purkupaikalle, tulee yhdessä kuljettajan kanssa tehdä kuorman purun vaarojen arviointi. Kuorman tasapaino on tarkistettava ja varmistettava, ettei kuorma ole kuljetuksen aikana siirtynyt tai ”hajonnut” sekä mietittävä turvallisin järjestys avata kuormasiteet. Kuljettaja on aina vastuussa kuormasta, mutta toimituslausekkeesta riippuu, koska vastuu siirtyy työmaalle. Torninosturipurussa varsinainen alamiesvastuu on aina työmaalla. Lisää kuorman purun turvallisuusohjeita löytyy em. sopimusliitteestä sekä videosta.

Moni kuorman purun turvallisuuteen vaikuttava asia on tehty – (tai jätetty tekemättä) – jo kuormaa lastatessa. Onko kaikki ohjeistukset huomioitu, ja ymmärtävätkö toimittaja ja kuljetusliike oman vastuunsa? Täältä löydät kysymyslistan toimittajalle, jonka avulla hankinta ja työmaa voivat yhdessä toimittajan kanssa miettiä, miten turvallisuutta ja yhteistyötä voitaisiin kehittää.

Kuorman purussa on vakavan tapaturman riski, mutta hyvällä ennakkosuunnittelulla ja yhteistyöllä riskit ovat hallittavissa. Tehdään yhdessä toimituksista ja kuormien purusta turvallisempaa!

Julkaistu 12.10.2021