c

Asunnonostaja, hyödynsitkö jo markkinatilanteen?

Asuntokaupoilla ei ole muutaman viime vuoden aikana ollut kovaa ruuhkaa, mutta tilanne on muuttumassa. Ilmassa on jo paljon myönteisiä merkkejä, ja useat mittarit korkojen, inflaation, kuluttajien luottamuksen ja ostoaikomuksen osalta ovat kääntyneet positiivisempaan suuntaan. Onko nyt hyvä aika ostaa uusi asunto? Mihin kannattaa myös kiinnittää huomiota asuntokaupoilla?

Kruunuvuorenrannassa sijaitseva As. Oy Helsingin Kultavene jakautuu puistomaisen sisäpihan ympärille kolmeen erilliseen rakennukseen.

Uudiskohteita on aloitettu erittäin vähän parin viimeisen vuoden aikana, ja valmiiden myynnissä olevien uudisasuntojen määrä vähenee. Tämä tulee väistämättä aiheuttamaan jonkinlaista hikkaa markkinaan tarjonnan ja kysynnän tasapainossa, ennen kuin uusia kohteita aloitetaan ja ne ehtivät valmistua. Nyt on huomioitava myös yleisen arvonlisäverokannan nousu.

Asunnon ostaminen lähtee liikkeelle omasta unelmasta ja tarpeesta. Tarvitaan lisää tilaa, tilaa on liian paljon tai on tarve muuttaa toisaalle. Olipa syy asunnon ostoon mikä tahansa, kyse on usein elämämme suurimmasta taloudellisesta investoinnista, jota kannattaa harkita useasta näkökulmasta ja tietenkin arvioida oman talouden kantokyvystä.

Kun edellä mainittuja asioita on pohdittu huolella, sanoisin, että nyt on oikea ja hyvä aika lähteä asuntokaupoille. Tällä hetkellä asuntojen hinnat ovat tasaantuneet, uudiskohteita on tarjolla, kampanjoita on vielä käynnissä ja moni muukin pohtii asunnon ostoa sekä vierailee asuntoesittelyissä, ja parhaat kodit viedään ensimmäisenä.

Kokonaispohdintaan nostan vielä seuraavatkin pointit:

1. Vastaako asunto asumisen muuttuviin tarpeisiin ja tukeeko se kestävää elämäntapaa?

Arvon säilymisen ja juoksevien asumiskustannusten hallinnan kannalta on oleellista, että asunto toimii myös mahdollisten tulevaisuuden tarpeiden muuttuessa ja että se tukee kestävää elämäntapaa. Skanska Kodit on valinnut tästä syystä Rakennustiedon YL-ympäristöluokituksen ja A-energialuokan. Lisäksi kestävää elämäntapaa määrittävät sijaintiin liittyvät mahdollisuudet liikkua jalan, pyörällä tai julkisilla kulkuvälineillä.

Noin neljäsosa suomalaisen hiilijalanjäljestä tulee asumisesta. Siksi on väliä minkälaisissa kodeissa asumme ja millaisia elämisen valintoja teemme nyt. Skanskan tavoitteena on hiilineutraalius kaikessa toiminnassamme vuoteen 2045 mennessä. Välitavoitteenamme on puolittaa hiilipäästöt vuoteen 2030 mennessä omissa hankkeissamme.

2. Sijainti vaikuttaa myös uuden kodin arvon säilymiseen tai jopa sen arvon nousuun tulevaisuudessa

Sijaintia arvottaa taloyhtiön mikrosijainti sekä yksittäisen asunnon sijainti taloyhtiössä. Jopa ikkuna- ja parvekenäkymät sekä tietysti isossa kuvassa kaupungin ja asuinalueen vetovoima nyt ja sen kehittyminen tulevaisuudessa vaikuttavat.

Hyvinä esimerkkeinä kehittyvistä tulevaisuuden asuinalueista ovat muun muassa Helsingissä Kruunuvuorenranta, joka tulee yhdistymään kantakaupunkiin upean sillan avulla, sekä Espoossa merellinen Finnoon alue, joka on jo saanutkin metron käyttöönsä.

Huomioisin myös taloyhtiön mahdollisuudet kestävään kiinteistön ylläpitoon ja kustannusten hallintaan, johon ympäristöluokitus antaa hyvää pohjaa.

3. Entä kuka on myyjä?

Kolmantena pointtina haluan nostaa rakennuttajan ja myyjän vakavaraisuuden. On hyvä pohtia vastuunkantokykyä sekä asuinrakennuksen taloudellisissa että teknisissä asioissa sekä rakennus- että asumisajalla – erityisesti tässä haasteellisemmassakin markkinassa.

Parempia aikoja ei kannattane jäädä odottelemaan

Asuntojen hinnat ovat tasaantuneet, kampanjoita on tarjolla ja uudiskohteissa valinnanvaraa on vielä jäljellä. Nyt viimeistään kannattaa hyödyntää markkinatilanne ja etsiä itselle sopivin vaihtoehto.

Päivitetty: 24.9.2024