c

Vastuullisuus jalkautuu yhteistyöllä työmaan arkeen

Skanskan ja Ylvan Grand Hansa -hankkeessa vastuullisuus on korostetusti esillä työmaan arjessa. Ympäristövastuun ohella se tarkoittaa monimuotoista ja hyväksyvää työyhteisöä.

Ympäristö- ja työturvallisuusasioiden rinnalla Grand Hansan työmaalla laitetaan erityistä painoa monimuotoisen ja inklusiivisen työyhteisön toteutumiseen. Se on kirjattu on myös urakkasopimukseen, kertovat Skanskan vastaava työnjohtaja Rauno Rahkola (vas.) ja Ylvan rakennuttajapäällikkö Verneri Lehtovirta. Kuva: Jouni Ranta

Skanska toteuttaa Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan omistamalle Ylvalle laajan korjausrakentamishankkeen, jossa Uusi Ylioppilastalo, Hansatalo ja Hotelli Seurahuone yhdistetään korkeatasoiseksi hotelliksi Helsingin ydinkeskustassa.

Historiallisesti arvokkaan kohteen uudistustyö on vaativa urakka, mutta myös Grand Hansa -hankkeen vastuullisuusasioissa rima on nostettu korkealle.

Ylvan rakennuttajapäällikkö Verneri Lehtovirta kertoo, että Ylva haluaa olla näissä asioissa kiinteistöalan edelläkävijä. Tätä edellyttää Ylvan omistajakunta, joka koostuu 27 000 opiskelijasta.

”Kiinteistöjen ylläpidossa ja käytössä saavutimme hiilineutraaliuden jo tänä vuonna. Nyt haluamme minimoida hiilipäästöt myös rakentamisessa.”

Lähes kaikki jätteet hyötykäyttöön

Grand Hansa -hankkeen hankintakriteereissä huomioidaan hiilijalanjäljen minimointi. Kiinteistölle tavoitellaan myös LEED-ympäristöluokitusta.

”Käytännössä tämä tarkoittaa vähähiilisten ja ympäristösertifioitujen rakennusmateriaalien suosimista. Esimerkki tästä ovat välipohjien vähähiiliset teräspalkistot”, Verneri sanoo.

Työmaan ympäristövaikutuksia vähennetään muun muassa sähkökäyttöisillä trukeilla ja käyttämällä työmaan lämmitykseen uusiutuvaa polttoöljyä.

”Jätteiden hyötykäyttöasteen tavoite on 98 prosenttia. Ne lajitellaan työmaalla kuuteen jakeeseen, ja tavoitteen toteutumista seurataan kuukausittain”, Skanskan vastaava työnjohtaja Rauno Rahkola huomauttaa.

Skanskalla monimuotoinen ja hyväksyvä työyhteisö on tärkeä osa työntekijä- ja kumppanikokemusta sekä sen kehitystä. Hyvä tiimihenki sujuvoittaa arkea rakennustyömaalla, joka on yhteinen työpaikka monille eri yrityksistä ja taustoista tuleville henkilöille.

Ympäristö- ja työturvallisuusasioiden rinnalla Grand Hansan työmaalla laitetaan erityistä painoa monimuotoisen ja inklusiivisen työyhteisön toteutumiseen. Inklusiivisuus tarkoittaa, että kuka tahansa voi olla oma itsensä ja kokee kuuluvansa porukkaan.

”Jo tarjousvaiheessa huomasimme, että Skanskan arvot ja tavoitteet myös näissä asioissa menevät hyvin yhteen Ylvan kanssa”, Rauno sanoo.

Inklusiivisella työmaalla työskennellään yhtenä tiiminä luottaen toisiinsa ja antaen parhaansa onnistuneen lopputuloksen saavuttamiseksi. Lehtovirran mukana avainsanoja ovat reiluus, ylpeys saavutuksista ja yhteistyö.

”Ylvan ohjeistus inkluusiosta on kirjattu urakkasopimukseen. Skanskalla on vastaava ohjeistuksensa, joka on viety myös aliurakoitsijoiden kanssa tehtyihin sopimuksiin”, Verneri sanoo.

Nollatoleranssi syrjintään ja häirintään

Verneri ja Rauno korostavat vastuullisuustyössä työntekijöiden perehdytystä, oli sitten kyse jätteiden lajittelusta tai syrjinnän ehkäisystä.

Perehdytyksessä tuodaan esille yhteisiä arvoja ja painotetaan oikeudenmukaisia työoloja. Lisäksi kerrotaan, keneen ottaa yhteys, jos havaitsee epäkohtia tai kokee tulleensa kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti.

”On todella tärkeää, että kaikki tietävät, miten työmaalla toimitaan ja kenen puoleen voi kääntyä, jos kokee tulleensa syrjityksi tai ei saa TESsin mukaista palkkaa”, Rauno korostaa.

Työntekijöille on avattu myös palautekanavia, joihin epäkohdista voi ilmoittaa nimettömänä.

Vastuullisuusasioista ja työntekijöiden oikeuksista kerrotaan myös työmaan sosiaalisissa tiloissa esillä olevissa julisteissa, joita on tehty useilla kielillä.

”Esimiehillä on iso rooli. Syrjintään ja häirintään on nollatoleranssi. Niihin puututaan välittömästi, jos niitä havaitaan”, Verneri sanoo.

Työmaalla järjestetään paljon riihiä, joissa käsitellään myös vastuullisuuteen liittyviä teemoja.

Rauno korostaa tiedon saamista työntekijöiden omilla äidinkielillä. Tätä varten työmaalla on tulkkeja, jotka ovat mukana perehdytyksissä, riihissä ja työmaakierroksilla.

Päivitetty: 17.6.2022