Älykodissa valot ja lämmitys mukautuvat kustannus- ja resurssitehokkaasti elämäsi tahtiin. Kotisi oppii reagoimaan erilaisiin tilanteisiin kuten vahingossa päälle jääneeseen kodinkoneeseen, nukkumaanmenoon ja seuraavan päivän helteeseen. Fiksu ja ennakoiva asunto vähentää energiankulutusta, kustannuksia ja arjen säätöä – ja mahdollistaa omassa kodissa asumisen läpi muuttuvien elämäntilanteiden.
”SmartLab on älykotien kehityksen kiihdyttämö, jossa rakennetaan tulevaisuutta ja testataan käytännössä, millaista asuminen voisi olla. Meitä kiinnostaa erityisesti se, millaista teknologiaa ihmiset haluavat ja ylipäätään hyväksyvät. Tärkeää on, että digitaaliset ratkaisut helpottavat arkea ja oppivat käyttäjistään juuri sen verran, kun asukas itse haluaa”, sanoo teknologiapäällikkö Harri Hahkala Metropoliasta.
Metropolian Ammattikorkeakouluun syksyllä 2021 valmistunut SmartLab on ainoa laatuaan Suomessa. Pian Skanskan, ABB:n ja Metropolian yhteiseen kehityshankkeeseen pääsevät mukaan myös kolmannet osapuolet, kuten pienet start-upit. Metropolian oppilaiden kanssa on käynnissä jo useampi innovaatioprojekti, joissa järjestelmien käytettävyyttä, yhteensopivuutta ja turvallisuutta testataan.
”Asunnot digitalisoituvat vauhdilla ja eri järjestelmien on pelattava saumattomasti yhteen. SmartLab on erinomainen alusta testata nopealla syklillä, miten toiminnot tekevät asumisesta intuitiivisempaa ja mitä ratkaisuja kuluttajien käyttöön tuodaan. Tavoitteena on hyödyntää tuloksia tulevaisuuden asuntojen suunnittelussa ja tarjota käyttäjäystävällisiä ratkaisuja aiempaa nopeammin myös Skanska Kotien asukkaille”, kertoo Skanskan toimialajohtaja Jukka Hörkkö.
Ketterää kehitystä SmartLabin ekosysteemissä
Metropolian Myllypuron kampuksen energialaboratorioon rakennettu SmartLab on päältäpäin tavanomainen näky: kodinkoneilla ja huonekaluilla varustettu, aidon oloinen kaksio. Pesukoneen ja sohvan takaa löytyy kuitenkin vyyhti tekniikkaa, antureita ja järjestelmiä, joiden avulla kehitetään resurssiviisaita, taloudellisia ja asumismukavuutta lisääviä ratkaisuja.
Metropolian Myllypuron kampuksella sijaitsevassa SmartLabissa testataan asumisen digitaalisia ratkaisuja.
”SmartLab mahdollistaa aivan uudella tavalla monialaisen oppimisen ja tutkimus- ja kehitystyön. On todella tärkeää, että Skanskan ja ABB:n kaltaiset suuret toimijat näyttävät esimerkkiä ja ovat lähteneet mukaan käynnistämään tällaista avausta”, sanoo Metropolian innovaatiojohtaja Anna-Stina Tähkävuori.
Yhteinen ekosysteemi avaa kaikille käyttäjilleen mahdollisuuksia ketterämpään kehitykseen. Ekologisia ratkaisuja on kehitettävä nyt, jotta kaupunkien, kuntien ja yritysten jakamat hiilineutraaliustavoitteet voidaan lähivuosina saavuttaa.
”SmartLabissa voidaan tutkia asumismukavuuteen liittyviä toiminnallisuuksia ja liittää sisäpuolisen automaation anturointia koko kiinteistön automaatioon ja jopa kokonaisten kaupunginosien ratkaisuihin. Mahdollisuudet ovat todella laajat. Haasteena onkin keskittyä oikeisiin asioihin”, kertoo ABB:n tuotemarkkinointijohtaja Jami Sorsa.
”Yhteinen tavoitteemme on voida tarjota pohjoismaisiin olosuhteisiin ja asukkaiden odotuksiin sopivia, ekologisempia ratkaisuja. Kehityksen tahti on kovaa eikä kukaan pärjää yksin. Siksi yhteisessä kehitysympäristössä toimiminen on palkitsevaa”, Sorsa toteaa.
Tulevaisuuden kodit oppivat asukkaistaan
Taloteknisten järjestelmien yhteensovittamisen lisäksi SmartLabissa kerätään käyttäjäkokemuksia aivan tavallisilta ihmisiltä vauvasta vaariin.
”Innovaatioprojektien punaisena lankana kulkee datan kerääminen, ohjaaminen ja käsittely. SmartLab on tähän erinomainen testausalusta. Kehitysideoita kerätään testiryhmiltä ja koekäyttö tapahtuu turvallisessa ympäristössä. Kun asukas sitten muuttaa uuteen kotiin ja ottaa teknologian käyttöönsä, asunto on valmis adaptoitumaan asujansa mukaan”, toteaa Skanskan kehityspäällikkö Tuomas Koivula.
Ne, joita digitaalisten ratkaisujen käyttöönotto vielä mietityttää, voivat hyödyntää älykotien ominaisuuksia haluamassaan määrin. Valmius teknologian käyttöönottoon kuitenkin on. Hyödyt kumuloituvat sitä mukaa kun käyttökokemusta ja tietoa kertyy.
”Parhaimmillaan ihmisen älykodilleen tuottama data tulee lisäämään konkreettisesti hyvinvointia, kuten unen laatua ja palautumista. Koti sykkii ihmisen tahdissa ilman, että sen päivän mittaan tekemiä ratkaisuja edes huomaa”, Koivula sanoo.