Julianna Korpinen päätyi rakennusalalle osin sattumalta. Teknisen työn opettajan tyttärenä hän on aina ollut kätevä käsistään, ja lukion jälkeen rakennusalaa opiskeleva kaveri kannusti hakemaan alalle. Opiskelupaikka rakennusinsinööriopintoihin Tampereen ammattikorkeakoulussa aukesi jo vuonna 2016, mutta opinnot Julianna aloitti vasta käytyään ensin armeijan.
”Sanotaan, että armeijan käymisestä on hyötyä työelämässä, mutta minua motivoi omien rajojen ylittäminen ja itseni kehittäminen”, Julianna kertoo. Armeijapalveluksensa aikana hän kouluttautui sotilaspoliisialiupseeriksi, ryhmänjohtajaksi ja sotakoiranohjaajaksi.
Skanska Oppiva -ohjelmaan Julianna törmäsi jo ensimmäisenä opiskeluvuonnaan etsiessään työharjoittelupaikkaa. Hakemiseen kannusti erityisesti Skanskan maine: yritys tunnetaan hyväksyvästä kulttuuristaan ja innovatiivisuudestaan.
”Minulla oli hyvä kuva Skanskasta ja sen arvopohjasta ja kulttuurista. Ajattelin, että siellä olisi hyvä työskennellä. Suurempi firma tarjoaa myös enemmän mahdollisuuksia.”
Oppiva-ohjelmasta verkostoja työelämään
Oppiva-ohjelman koulutuspäivissä Julianna tutustui ja verkostoitui muiden osallistujien kanssa, oppi lisää uramahdollisuuksistaan ja suoritti vuosittain kehitystehtäviä. Ohjelma varmisti myös harjoittelupaikan joka kesälle. Ensimmäisenä vuonna Julianna oli haalariharjoittelijana, toisena työmaainsinöörinä ja kolmantena hän hakeutui digitiimin tietomallitiimiin.
”Parasta Oppiva-ohjelmassa olivat työkaverit, joilta sai aina apua ja tukea”, Julianna sanoo. ”Ohjelmassa tuli myös luotua verkostoa. Olen vieläkin työssäni yhteydessä muihin Oppiviin.”
Viimeisen harjoittelun myötä Julianna löysi intohimonsa kehitystyön ja laadunvalvonnan parissa, ja kehitysinsinöörin tehtävät vaihtuivat tuolloin laatuinsinöörin titteliin. Nykyisin hän toimii Skanska Kotien tuotekoordinaattorina, ja perustyöpäivään kuuluu muun muassa tuotevalikoiman hallinnointia, tiedotusta ja tapaamisia tuotetoimittajien kanssa.
”Tykkään työni joustavuudesta ja vaihtelevuudesta ja siitä, että saan pysytellä aallonharjalla kotien sisustustrendeistä. Kiinnostus kauniiseen ja toimivaan kotiin saa minut innostumaan yhä uudelleen erilaisista tuotteista, toimittajista ja konsepteista”, Julianna kertoo.
Työajan ulkopuolella päiviin tuo virtaa ulkoilu ja urheilu monissa eri muodoissa. Hän pelaa jalkapalloa ja rentoutuu avantosaunassa ja luonnossa liikkumalla.