Syksyllä 2021 käyttöön otettava Aurum tarjoaa nykyaikaiset tilat Åbo Akademin luonnontieteiden ja tekniikan tiedekunnalle sekä Turun yliopiston kemian laitokselle, biodiversiteettiyksikölle ja kirjastolle. Laboratorio- ja toimistotilojen lisäksi rakennuksessa on myös ravintola ja kuntosali.
Hankkeen projektijohdosta ja urakoinnista vastannut Skanska Talonrakennus luovutti Aurumin täysin valmiina aikataulussa rakennuttaja Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:lle (SYK) huhtikuun lopussa. Lähes kolme vuotta kestänyt mittava rakennushanke oli vaativa erityisesti talotekniikkansa, sijaintinsa, sekä energia- ja ympäristöluokitustavoitteidensa vuoksi. Rakennus saavuttikin parhaan A-energialuokan ja BREEAM-ympäristöluokituksen arvosanan Excellent suunnittelutyöstään.
Ympäristövastuullinen projekti sopii hyvin Skanskan arvomaailmaan.
”Kestävän kehityksen mittarina käytetyssä BREEAM-luokituksessa arvioidaan ympäristötehokkuuden lisäksi muun muassa työmaaolosuhteita ja yhteistyötä yhteisön kanssa. Nämä painopisteet soveltuvat erinomaisesti Skanskan arvoihin ja käytäntöihin. Tämä näkyy myös rakennuttajalta saadussa kunniakirjassa”, kertoo Skanska Talonrakennuksen työpäällikkö Tom Laihi.
Haastava projekti keskellä poikkeusolosuhteita
SYK kiitti kunniakirjalla Skanskaa, pääsuunnittelija Aihio Arkkitehdit Oy:tä ja rakennuttajakonsultti Saraco Oy:tä aikataulu- ja kustannustavoitteiden onnistumisesta. Kiitosta sai myös osapuolten välinen loistava yhteistyö ja ratkaisukeskeinen työskentelytapa poikkeuksellisten olosuhteiden aikana.
”Meillä oli hyvää yhdessä tekemistä tilaajan ja suunnittelijoiden kanssa. Myös tulevat käyttäjät ovat osallistuneet esimerkiksi laboratorioiden suunnitteluun.”
Henrikinkadun tiivis kaupunki- ja kampusalue loi omat haasteensa sekä vanhan Juslenia-rakennuksen purulle että uuden Aurumin rakennustyölle. Purku- ja louhintatöitä oli 25 000 kuutiometriä ja rakennettavaa 108 000 kuutiometriä. Arkkitehtonisesti tehtävänä oli tavanomaisesta poikkeavia pintamateriaaleja, kuten puhdasvalupintoja ja lasijulkisivuja.
”Ensimmäiset vuodet rakennettiin toimivan kampuksen sylissä, kunnes koronarajoitukset tyhjensivät kampuksen ihmisistä ja haastoivat samalla entiset työtavat. Onneksi olimme ehtineet työskennellä pari vuotta yhdessä ennen kuin toiminta hajautui kotikonttoreille”, Laihi kertaa.
One Skanska osoitti voimansa
Aurumin toteutusta siivitti saumaton One Skanska -yhteistyö Skanska Talotekniikan kanssa. Se vastasi talotekniikan suunnitteluohjauksesta, hankinnasta ja toteutuksen valvonnasta. Taloteknisten järjestelmien osalta kohde olikin haastava. Laboratorioissa käytetään erilaisia kaasuja ja tiloihin asennettiin 300 vetokaappia, mikä luo ilmanvaihdolle suuria vaateita. Talotekniikka asensi myös maalämmön ja aurinkopaneelit.
”Porukka hitsaantui hienosti yhteen. Yhteiset arvot ja tavoitteet auttoivat, sillä mukana oli paljon uusia skanskalaisia.”
Laihin mukaan hyvä suunnittelu ja sisärakentamisen tahtisuunnittelu olivat työkaluja, joilla aikataulu saatiin pitäväksi.
”Loppukiri alkoi ensimmäisenä työpäivänä heti hankkeen alussa. Rakennuttaja oli erittäin vaativa ja tiukka, mutta reilu.”
Turvallisuus taattiin tarkalla ohjeistuksella
Työn sujuvuutta todistaa se, että vaikka työmaalle perehdytettiin yhteensä 1700 miestä ja naista Skanskan omasta väestä aliurakoitsijoihin, oli työmaan tapaturmataajuus vain 4,64. Luku kuvaa tapaturmien määrää miljoonaa työtuntia kohden ja on alan keskiarvoon verrattuna erinomainen.
Yli 900 työlle tehtiin turvallisuussuunnitelma ja TR-mittausten keskiarvo oli 96,38. TR-mittauksella kirjataan havainnot kuudesta keskeisestä tapaturmiin vaikuttavasta asiasta. Työtunteja kertyi noin 660 000.
”Yhteistyötä oli hirmuinen määrä ja käyttäjäyhteistyötäkin tavallista enemmän, kuten vaativassa kohteessa kuuluukin. Lopputulos onnistui oikein hyvin”, Laihi toteaa.