"Työntekijöiden hyvinvoinnin merkitys ja toimistojen ihmiskeskeisyys kasvavat varmasti jatkossa. Työn ja vapaa-ajan tasapainottamiseksi toimistolla pitää olla tarjolla erittäin monipuoliset ja toimivat palvelut. Esimerkiksi pesulapalvelut ja lounasravintolasta mukaan ostettu ruoka helpottavat arkea huomattavasti. Hyvin suunnitellussa toimistossa työn tekemisen kannalta oleelliset ratkaisut ovat myös tarkkaan mietittyjä ja esimerkiksi ergonomia on usein parempi kuin kotioloissa", sanoo Skanska CDF Oy:n vuokraus- ja markkinointijohtaja Michael Ekström.
Skanska on yksi Suomen suurimmista asuntojen, toimisto- ja tuotantotilojen sekä infrastruktuurin rakentajista ja projektikehittäjistä. Skanska CDF Oy vastaa toimitilojen projektikehityksestä Suomessa.
Uusi työnteon hybridimalli
Ekströmin mukaan jatkossa tuskin voidaan lähteä siitä, että työnantaja voisi yksipuolisesti määrätä työntekijät työpaikalle töihin.
"Ruotsissa on jo havaittu, että yritykset joutuvat todella kilpailemaan osaavista työntekijöistä ja tämä trendi vaikuttaa olevan tulossa Suomeenkin. Enää ei riitä, että työntekijöille tarjotaan tilat, joissa tehdä töitä, vaan joudutaan miettimään tarkasti niitä asioita ja arvoja, joiden takia työntekijät haluavat työskennellä yrityksessä."
"Koska työn tekeminen onnistuu kotoa käsinkin, työntekijöiden on haluttava tulla työpaikalle ja toimiston on tarjottava jotain lisäarvoa kotona työskentelyyn verrattuna. Työpaikalle pakottaminen ei ole tehokas keino. Silloin moni työntekijä saattaa äänestää jaloillaan", Ekström toteaa.
Käytännössä voi olla tarpeen, että kaikki työntekijät ovat paikalla yrityksen toimitiloissa ainakin osan aikaa.
"Tutkimukset viittaavat siihen, että hyvin moni työntekijä haluaa olla toimistolla 2 – 3 päivää viikossa ja loput etätöissä. Se on varmasti tulevaisuuden työnteon malli. Kaikkien yritysten tarpeet eivät ole samanlaisia, vaan jokaisella yrityksellä on iso miettiminen siinä, miten työnteko juuri heillä järjestetään ja minkälaiset toimitilat siihen tarvitaan. Meidän tehtävämme Skanskassa on toteuttaa niin joustavia, toimivia ja terveellisiä taloja, että ne taipuvat täyttämään nämä eri tarpeet" Ekström jatkaa.
Etätyön vahvistuessa käytännöt muuttuvat myös työpaikoilla.
"Jatkossa tullaan todennäköisesti tekemään enemmän hybridityötä, jossa osa ihmisistä voi olla kotona ja osa toimistolla. Esimerkiksi neljän hengen kokouksessa kaksi ihmistä saattaa olla työpaikalla ja kaksi kotona etäyhteyden kautta. Vastaavia tilanteita esiintyy yhä enemmän ja suurissakin kokouksissa henkilömäärä itse neuvotteluhuoneessa vähenee – todennäköisesti siis pienempien ja joustavien neuvottelutilojen tarve korostuu jatkossa", Skanska CDF Oy:n rakennuttajapäällikkö Krista Niemi kertoo.
Hyvän voinnin WELL-toimitiloja
Yksi lähestymistapa vetovoimaisiin toimitiloihin on kansainvälinen WELL-hyvinvointisertifikaatti, jota Skanska on toteuttanut Suomessa Mannerheimintien uudistetussa M117-toimistotalossa. WELL-sertifioinnissa on määritelty kymmenen eri hyvinvointiin vaikuttavaa osa-aluetta, joiden avulla voidaan luoda hyvinvointia tukevia ratkaisuja toimitiloissa.
Uudistettu M117-toimitalo rakennettiin vajaa kymmenen vuotta sitten aikansa parhaiden käytäntöjen mukaisesti energia- ja neliötehokkaaksi tilaksi, jossa on laadukas sisäilma, runsas luonnonvalo ja tarkoituksenmukaiset, muunneltavat tilat. Tämä kannatti, sillä talo on vielä nykymittapuullakin erittäin toimiva ja energiatehokas.
WELL-ajattelu tuo uudistettuun M117-toimitaloon vielä oman, työntekijöiden hyvinvointia korostavan kerrostumansa.
Uudistuksen yhteydessä M117:n yleisten tilojen viihtyvyyttä korostettiin ja yhteistilojen määrää lisättiin. Esimerkiksi aulaan tehtiin leveä ja viihtyisä oleskeluportaikko, jota voidaan käyttää myös esittelytilaisuuksiin isoine näyttöineen. Aulaportaikko yhdistää samalla ensimmäisen ja toisen kerroksen ja houkuttaa ihmisiä valitsemaan portaat hissien käytön sijaan. Liikunnan lisääminen on yksi WELL-hyvinvointikriteereistä.
"Aulaa uudistettaessa haluttiin, että WELL näkyy myös sisustuksessa viherkasveineen, puupintoineen ja rauhallisine yleisilmeineen", Niemi kertoo.
Compass Groupin operoimat ravintola- ja aulapalvelut ovat myös merkittävä viihtyvyystekijä, kuten helposti saavutettava pyöräkellarikin asianmukaisine sosiaalitiloineen.
M117 ei jää irralliseksi kokeiluksi, vaan WELL-sertifiointi on tulossa Skanskan suunnitteilla oleviin seuraaviin toimistokohteisiinkin.
WELL-sertifiointi on tutkimustietoon perustuva kolmannen osapuolen myöntämä sertifiointi, jolla voidaan osoittaa, että käyttäjien hyvinvointi on huomioitu tilassa. WELL on luonteva jatkumo rakennusten ympäristösertifioinneille ja sen tekniset vaatimukset ovatkin osittain samoja. Kansainvälisesti tunnettu sertifiointijärjestelmä on vasta tuloillaan Suomeen. Ympäri maailmaa sertifioituja projekteja ja tiloja on jo yli 23 500, joista vain kolme on Suomessa.
WELL-sertifikaatin kymmenen eri aihepiiriä:
- Laadukas sisäilma
- Puhdas juomavesi ja säästeliäs veden käyttö
- Terveellinen ruoka
- Laadukas ja toiminnallinen valaistus ja
luonnonvalon hyödyntäminen - Liikkuminen ja fyysisten aktiviteettien
edistäminen - Lämpöviihtyvyys, miellyttävä ja tasainen lämpötila
- Miellyttävä akustiikka
- Turvalliset ja sisäilman kannalta terveelliset
materiaalit - Hyvinvointia tukevat tilaratkaisut
- Yhteistyöhön kannustavat tilaratkaisut