c

Ammattilainen vaalii rakentamisen laatua yksityiskohtia myöten

Sisustuskirvesmiehenä työskentelevä Miika Rintamäki antaa usein viimeisen silauksen asunnolle ennen loppusiivousta ja asukkaiden muuttoa. Työn moitteeton jälki on Miikalle tärkeää. ”Kaikki pitää olla juuri niin kuin olisin itsellenikin tehnyt. Niin ne työt kannattaa tehdä, se on kaikkien etu.”

Sisustuskirvesmiehen monipuolisessa työssä on palkitsevaa nähdä oman työnsä jälki. ”Teen myös asukastarkastuksia ja nikkaripalvelua uusille asukkaille. Silloin saan suoraa palautetta kodinostajilta, ja jos asiakas näkee jotain pientä huomautettavaa, voin heti korjata asian”, Miika kertoo.

Rakennusala vei Miikan mukanaan, kun hän meni 15-vuotiaana lautapojaksi ensimmäiseen kesätyöhönsä. Talonrakentajan ja pintakäsittelijän ammattitutkinnot suorittanut Miika työskenteli ennen Skanskalle siirtymistä pienessä rakennusliikkeessä parikymmentä vuotta.

”Silloin rakensimme pääasiassa rivitaloja ja tein kaikkia töitä montusta listaan saakka. Töiden monipuolisuus ja päivien vaihtelevuus on ollut mieleistä myös Skanskalla, missä olen työskennellyt kymmenisen vuotta.”

Miika tekee kohteissaan kaikkea mahdollista kalusteiden ja ovien asennuksista kylpyhuoneiden kattoihin ja saunoihin. Hän myös listoittaa, laatoittaa ja maalaa.

Isoissa kohteissa työtä tehdään sarjassa rappu rapulta ja asunto asunnolta. Miika arvostaa työn itsenäisyyttä, mutta myös ydintiimin merkitys oman työn onnistumiselle on iso. Ovet ja kalusteet menevät paikoilleen, kun kaikki ovat tehneet oman osuutensa huolella, ja tavarat on saatu perille priimakunnossa.

”Ennen kuin aloitan, suunnittelen etenemisen. Sitten tykkäänkin mennä kovaa omaan tahtiin. Loppuvaihe onkin sellaista mukavaa pyörimistä, akryylin vetoa ja listan laittamista”, Miika kuvailee tyypillistä urakkaa.

Huolellista viimeistelyä töissä ja kotona

Miikalle on tärkeää, että kädenjälki on moitteetonta, vaikka vauhti on kova. Urakoiden loppuvaiheessa hän kiertää viimeistelemässä asunnot luovutusta varten. ”Yritän vielä katsoa sekä kokonaisuutta että yksityiskohtia, jotta kaikki on viimeisen päälle kunnossa. Yleensä se, mikä on kelvannut minulle, on kelvannut muillekin”, Miika kuvailee laatukriteereitään.

Käsityöt ja huolellinen viimeistely ulottuvat myös vapaa-ajalle. Miika on itse suunnitellut ja rakentanut oman talon sisustan, joten siellä kelpaa oleilla vaimon ja koiran kanssa. Kotiverstaalla syntyy kaikenlaista pöydistä kaappeihin ja koruihin.

”Olen tehnyt myös puukkoja visakoivusta. Siinä unohtaa kaiken muun, kun näpertelee omia juttujaan."

Päivitetty: 15.9.2021